perjantai 13. maaliskuuta 2015

Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.

Voi kunpa....
Lause voi jatkuu tuhannella eri tavalla. Miljoonalla. Äärettömiin.
Mietiskelin muutamaa tapaa, mite jatkaisin kyseistä lausetta.

Keksin lauseen, joka liittyy itteeni.
Lauseen, joka liittyy kouluun.
Jääkiekkoon.
Ihmisiin.
Rakkauteen.

Kysyin ystävältä, miten hän jatkais kyseistä lausetta just nyt.
En saanu vastausta. Tai siis sain, tavallaan. Mutta en saanu lukee sitä.
En miekää haluu kertoo miun jatkolauseita. En täällä. 
Tai osaa en muutenkaa. En kenellekkää.


Miks suihkun jälkee aina alkaa väsyttää?
Johtuukse siitä, että se rentouttaa?
Vai siitä, että menee vettä silmiin ja silmät kuivuu?
Jos laitan silmät kiinni, väsyttääkö miuta enää?
Joskus väsyttää tosi kovin, mut ei nukuta.
Kaks eri asiaa.


Pääsin vihdoin eroo vanhan viinan hajusta.
Pesin myös hampaat kolmatta kertaa tänää.
Parasta oli saaha eiliset meikit vihdoin pois naamataulusta.
Selviäminen (siis kyllä, kännistä/krapulasta) ei oo aina kivaa.
Sillo tulee yleensä morkkis, ku tajuaa vihdoin mitä on tapahtunu.
Jos siis muistaa.

Isossa porukassa on se hyvä puoli, et on aina joku joka muistuttaa toisten tekemisistä.
Loppuelämän. Haha!
Oisko joskus parempi vaa unohtaa?
Vai rehellisesti ottaa vastuu ja kärsii seurauksista?
Ja morkkiksesta..?


Osaan ilmeisesti joskus olla runolline.
Enkä puhu nyt mistää tekstistä - enkä ees sanoista.
Vaan teoista.

No, kai sitä yks jos toineki rupee välil herkäks, runolliseks ja alkaa rakastaa kaikkia muutamien shottien ja jaloviinan saattelemana? Ainaki mie. Useemmi ku välillä.
Kerraki viinillä ei ollu osuutta asiaa. Viini saa joskus ihmisen rakastamaan.


Sain ystävältäni tänää iha tavallisen valitustekstarin.
Olin pakkaamassa eikä asiaa oikeestaa ollu mitää sanottavaa, joten vastasin suruhymiöllä.
Vastaus kuului jotakuinkin näin:
"En tee myötätunnolla nyt yhtää mitää.
Ole kiltti ja sano jotai järkevää ja konkreettista."

Vastasin vaikken tienny mitä sanoo.
Sanoin kaiken konkreettisen, rautalangasta vääntäen, mitä keksin.
Osa oli tosi clichéistä:
"Ajattele positiivisen kautta."
"Ei sitä viel tiiä mitä tulee tapahtuu."
"Älä stressaa, tee parhaas."
"Unoha koko juttu viikonlopuks."
"Jos mie selvisin, ni sieki selviit."

Osa oli esimerkkejä, arkisia asioita.
Lopulta käännettii koko aihe toiseen.


Sain taas tänää kuulla, et oon fiksu.
Oma näkemyshän ei oo näin. En tiiä tuleeko koskaa olemaa.
Pitäis varmaa joteki vakuuttaa itteni, et uskoisin sen.
Miun ystävä sano, et kuulostin hölmöltä, ku mainitsin siitä eriksee.
En tiiä kuka tässä puhuu itteää pussii.
Kumpi mie nyt oon?


Tein tänää taas sen ilmeen.
En oo varmaa puhunu siitä täällä. Tai missään.
Ilmeisesti miun naamast näkee, millo pyörittelen jotai ajatusta tai millo on jotai sanottavaa.

No, tänää se oli vaa perus krapulajäätämistä ja opettaja luuli, et keskityin.
Siks hän luuli, et miun aivot raksuttaa kovaa, mietin ja aion sanoo jotai.
Koitti siinä nyt sit koota tai pukee sanoiks mitä päässä oli sekunti sitte.
Tai keksii jotai, mitä siellä ei todellakaa ollu.

Mut jos puhutaa siitä ilmeestä ylipäätää - ei siis tästä päivästä.
Kuulin eräältä ystävältäni, et sen tosiaa näkee, millo haluisin sanoo jotai.
Joskus siis sanonki, ilman että "jään kiinni" mietiskelystä, mielipiteistä tai johtopäätöksistä.
Joskus en kai haluis sanoo, mut se tuntuu salaamiselta tai valehtelulta, joten kai sen näkee miun naamasta. En nimittäi tykkää valehella. Etenkää ystäville.
En myöskää oo hirveen hyvä salaamaa asioita.
Riippuu. Vaihtelee.

Kyllä mie salaisuuet piän ittelläni, mut jotkut asiat riippuu ja roikkuu sen rajalla.
Ihmisen ois hyvä tunnistaa, mitkä asiat on oikeesti hyshys -juttuja ja mitkä saa esimerkiks liikkuu kaveripiirin sisällä, mut ei siitä ulkopuolelle.
Nää on monimutkasii asioita.
Ihmissuhteet on.


Ei enempää siitä ilmeestä.
Miulla on toineki "ilme". Se on kai enemmä vaa tuijotus.
Joskus katon ihmisiä, yleensä ystäviä, ja mietin jotai.
Se voi liittyy iha mihi vaa.
Joku asia, mikä piti kertoa.
Muisto.
Tunne.

Sillä hetkellä, ku kaveri kysyy, että mitä katon - pää tyhjenee.
"Ei mitää."
Sit taas tuntuu siltä, että salaan jotai.
Joskus ehkä salaanki, mut yleensä vaa harhaudun.

Miulle tulee usein flashbackeja. Muistoja.
Ilman että muistelisin asiaa.
Niitä voi tulla mistä vaa tapahtumasta.
Ne häiritsee miun keskittymiskykyy oikeesti.
En muutekaa jaksa keskittyy yhtee asiaa pitkää ellei se oon tosi mieluisaa.
Mitäpä niille voi tehä? Ei kai mitää.


Nykyää tiiän, miltä rakkaus tuoksuu.

Carpe vitun diem.
-Kedu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti