sunnuntai 25. lokakuuta 2015

En ehkä osaa selittää - ei sanat riitä vaikka kuinka yrittää.

Tästä on jo aikaa.
En oo varma miten saan selitettyä tän, mut koitetaan.

Miulla on kaveri. Tai ystäväksi se miuta eilen kutsu, mut en tiiä.
Sanotaan nyt ainakin kaveri, selkeyden vuoksi.

Tää kaveri on vastakkaista sukupuolta - ja voisin loppupostauksen puhua, valittaa ja perustella, miten mies ja nainen voi olla pelkkiä kavereita, mutta sen pitäis olla jo tässä vaiheessa, tässä maailmassa, tässä ajassa, jokaselle selvää.

En siis nää tarpeelliseksi todistella kellekkään tai millekkään, et meillä ei oo mitään sellasta.
Vaikka päätin nyt sen tähän kirjottaa.


S i l l ä . . . .
Oon kuullu vitsillä heitettävän meistä juttua - se ei haittaa.
Lähen usein mukaan juttuun tai ainakin nauran sille.
On kyselty, että mitä meillä oikeen on? Onko jotain juttua? - saa kysyy, mut ei piä olettaa.
Joillain joo, voi olla eri käsitys siitä, mitä kaverit voi tehä ja sanoa toisilleen, mut miun mielestä ei tarvii hypätä päätelmiin tai ainakaan viljellä niitä päätelmiä sitten muille..

Miulla on monia suhteita, joita muut ei vaan ymmärrä.
Vain mie ja suhteen toinen osapuoli ymmärtää sen oikeesti.
Kaikki ei ymmärrä miun ja perheeni suhdetta.
Kukaan ei ymmärrä miun ja kämppikseni suhdetta.
Muut ei ymmärrä miun ja tän kyseisen kaverin suhdetta.

Oon tässä nyt jonkin aikaa jo kuunnellu (vääriä) analyysejä meijän suhteesta - eikä ne oo haitannu. Ei miuta haittaa vaikka kuka luulis ja mitä, niin kaua ku jutut ei sisällä esim. näitä:
"Kuulin juttu, että sie ja...."
"Teillä kun on toi juttu.."
Tai muuta, mikä viittaa juoruihin.

Ja siis ei - tän postauksen idea ei oo valittaa tai suuttua aiheesta.
Tää oli vaa ns. esipuhe koko hommalle, mistä haluun puhuu.


Se, mistä haluun puhuu on positiivista, ihanaa ja arvostettavaa.

Olin yhtenä iltana kuullu taas toisella noista yllämainituista lauseista alkavan keskustelun ja sillon vedin noin seitsemän metriä herneen palkoa nenääni asiasta.

Kysyin tän johdosta eräältä ystävältäni, miltä sen mielestä meijän suhde vaikuttaa ulospäin.
Luotan tällasissa asioissa 100% tähän ystävääni, joten siksi purin vitutustani hänen kanssaan.

En todellakaan haluu vähätellä ystävääni, mutta en myöskään uskonut, että saisin kohta mainitsemani vastauksen häneltä. Odotin kyllä positiivista suhtautumista asiaan ja ehkä neutraalia vastausta, mutta sainkin jotai muuta - jotain enemmän.

Kun olin kysyny kysymykseni, ystäväni mietti vain pienen hetken ja kertoi..
Ystäväni kertoi juuri sen, mitä ajattelin pääni sisällä.
Kertoi sen paremmin kuin olisin itse osannut selittää.
Kertoi sen, miten asia oikeasti on.
Ei luullut, ei olettanut.

Se on outoa, miten joku voi kertoa siun ja jonkun toisen suhteesta - ja olla oikeassa. 
T i e t ä ä .

Edelleen, en missään kohtaa luullut ystävääni tyhmäksi tai tietämättömäksi enkä olettanut, että hän ei ymmärtäisi, mutta odotin vähemmän. Odotin myös, että joutuisin itse selittämään.

En ollut varautunut selittämään enkä miettinyt asiaa aiemmin.
Siksi on hyvä ettei siihen tilanteeseen jouduttu.

Sen pienen hetken, kun ystäväni kerto tuntemuksensa ja näkemyksensä miun ja kaverini suhteesta, olin kuin halvaantunut. Suu auki, läsnä ja kuulin kaiken, mutta en voinut liikkua, en voinut sanoa mitään. Pystyin vain ihmettelemään. Paikallani.  H i l j a a .

Sen pienen hetken jälkeen olin..
..hämmästynyt.
..helpottunut.
..innostunut.
..ylpeä.


Ohitetaan se kohta, missä kiljuin ja pompin ympäri huonetta - ja vähän itkin.
Istuin alas ja änkytin ystävälleni. Mitä, miten. Kiitos.
Hymyilen edelleen sille hetkelle.

Rakastan ja arvostan ystävääni aina, mutta tämäkin hetki....
Kaikkea sitä. Niin paljon.
Enemmän.

♥♥

Koen harvoin täydellistä ymmärrystä.
Miuta ei yllätetä usein.

N Y T.

Kiitos, rakas.
-Kedu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti